Vuokratrukit joustavat tuotannon tahtiin

7 minuuttia luettavaa

kustannussäästöt , trukkien vuokraus

Ketterä toimija on myös joustava. Totuus muuttuvassa maailmassa on, että toimitusketjut muuttuvat koko ajan yhä dynaamisemmiksi ja monimutkaisemmiksi. Joustavuuden tarve kasvaa, koska markkinoiden kysyntä muuttuu jatkuvasti, vaaditaan entistä nopeampia toimituksia ja erilaiset tilausmallit eroavat yhä enemmän toisistaan. Joustavuuden vaatimusta vahvistavat myös paine vähentää käyttökustannuksia sekä tahto pysyä kilpailukykyisenä ja kannattavana.

Vuokratrukit joustavat tuotannon tahtiin

Jotta ketterä ja joustava johtaminen onnistuu, tarvitaan tarkkoja ennusteita tulevaisuuden kuvaa varten. Onneksi joitakin muutoksia markkinoiden kysynnässä on melko helppo ennustaa esimerkiksi jo kerätyn datan perusteella. Tyypillisesti erilaisten sesonkien tuomat muutokset ovat suhteellisen helppoja ennakoida. Mutta on myös odottamattomia muutoksia, joita on lähes mahdoton ennustaa. Yksi asia on kuitenkin varma: muutokseen on reagoitava, jotta sen tuomat taloudelliset vaikutukset eivät kasva mahdottomiksi.

Ei liikaa eikä liian vähän

Tuotannon sovittaminen juuri sopivaksi monimutkaisessa ja vaihtelevassa maailmassa on vaikeaa. Toyotalla on käytössä japaninkielinen termi MUDA. Se tarkoittaa jätettä tai ylijäämää. Toyotan periaate onkin, että MUDAa ei syntyisi ollenkaan.

MUDAa syntyy myös silloin, kun toimitaan tehottomasti ja joustamattomasti. Esimerkiksi silloin, kun tuotanto pyörii liikaa tai se ei pyöri tarpeeksi, syntyy tätä käsitteellistä “jätettä” eli MUDAa.

Konkreettisesti siis: liian korkea tuotanto johtaa ylisuureen varastoon, kun taas liian alhainen tuotanto tarkoittaa, että on myytävä “ei oota”. Molemmissa tilanteissa syntyy myös tarpeettomia kustannuksia.

Sovita peruskapasitettiin – tasapainota odottamaton

Jotkut yritykset mukauttavat materiaalinkäsittelyn prosessinsa kapasiteettinsa huippuihin. Tämä voi tarkoittaa, että kun on hiljaisempaa, kapasiteettia on liikaa. Tämä ylikapasiteetti on myös MUDAa.

Viisaampaa olisikin sovittaa esimerkiksi trukkitoiminta vaadittuun peruskapasiteettiin ja tasapainottaa odottamattomat huiput jouston avulla. Näin kapasiteetti saataisiin aina sovitettua työmäärään.

Joustavuus-materiaalinkäsittelyssä

Joustavat vuokrausratkaisut Toyotalta

Toyota tarjoaa laajan valikoiman erilaisia trukkivuokrausratkaisuja. Niiden avulla materiaalinkäsittelylaitteiden kapasiteettia voidaan skaalata ylös ja alas reaaliaikaisen tarpeen mukaan.

Käytännössä joustaminen voidaan toteuttaa esimerkiksi yhdistämällä perustrukkikanta joustavaan vuokraukseen. Se syntyy yhdistämällä lyhyt- ja pitkäaikaisen vuokrauksen.

Joustavuuden lisäksi vuokrattavan trukkikaluston etu on, että se ei vaadi pääoman sitomista sisälogistiikkaan, vaan rahat voidaan käyttää ydinliiketoimintojen investointeihin. Sinne satsattuna ne myös yleensä tuovat korkeamman tuoton.

Trukkikaluston tehokkuus kasvaa entisestään, kun tehdään tiivistä yhteistyötä ja seurataan tarkasti dataa. Oikean suunnittelun ja sen hallinnan avulla kapasiteetin voidaan optimoida työkuorman kanssa. Yhdessä suunnitellen kalustoa voidaan säätää viikoittain. Hätätilanteissa jopa päivittäin. Lopputuloksena saavutetaan rauha työpaikalla. Myös ruuhka-aikoina.

New call-to-action

Trukkien vuokraaminen on kustannustehokas tapa järjestää yrityksen trukkikaluston hankinta ja ylläpito. Se vapauttaa sekä pääomaa että henkilöresursseja oman toiminnan kehittämiseen. Katso täältä kattava tietopaketti trukkivuokrauksesta »

Suositut blogi-artikkelit