Lähes kaikelle toiminnalle on laskettavissa hiilijalanjälki, sillä ihminen jättää aina jälkensä sinne, missä kulkee. Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan ilmastokuormaa, joka syntyy tuotteen, toiminnan tai palvelun takia. Ilmastokuormitus lisää kasvihuonekaasuja ja aiheuttaa ilmastonmuutosta. Hiilijalanjälki näkyy arjessa tekemissämme valinnoissa, sähkölaskussa ja liikenteessä. Jokainen voi osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka suuren jalanjäljen taakseen jättää. Myös trukkitoiminnan hiilijalanjälki on laskettavissa ja on mahdollista yrityksessä pienentää.
Trukin hiilijalanjälkeen vaikuttaa käyttövoiman valinta
Se mistä hiilijalanjälki muodostuu yleensä niillä aloilla, joilla trukkeja käytetään paljon, on monen tekijän yhteenlaskettu summa. Yleisesti ilmastokuormaan vaikuttaa se, miten ympäristöystävällisesti trukki on valmistettu. Tärkeimmässä roolissa on kuitenkin ennen kaikkea oikean käyttövoiman valinta. Esimerkiksi sähkömoottorilla varustettua trukkia käytettäessä hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin polttomoottorikäyttöisellä koneella. Sähköä käyttävissä trukeissa oikean varaajan valinnalla on myös merkittävä vaikutus hiilijalanjälkeen. Valitettavasti Suomessa oikean varaajan valintaan kiinnitetään aivan liian vähän huomiota ja usein yritykset valitsevatkin halvimman mahdollisen vaihtoehdon miettimättä sen enempää mahdollisia ekologisia vaikutuksia. Hiilijalanjäljen kannalta tehokkain mahdollinen varaaja on korkeataajuusvaraaja. Sen varausprosentti on tehokkaampi ja sen varausta voi ohjailla huomattavasti tehokkaammin.
Vertailu: polttomoottori vs sähkömoottori hiilikuorma
Malli |
CO2-kuorma |
Dieselkäyttöinen vastapainotrukki 52-8FDF25 |
18020 kg/ vuosi |
Sähkökäyttöinen BT Reflex O RRE160R |
1643 kg/ vuosi |
Sähkökäyttöinen lavansiirtovaunu BT Levio P LPE250 |
166 kg/vuosi |
Sähkökäyttöinen trukki Toyota Traigo80 8FBMT25 |
2646 kg/vuosi |
Jo pienillä investoinneilla energiatehokkaampaa toimintaa
Yllättävää yrityksille usein on se, että jo pienillä investoinneilla on mahdollista saada paljon energiatehokkaampi varaaja kuin markkinoiden halvin vaihtoehto. Ratkaisu säästäisi siis niin yrityksen energiakustannuksissa, mutta pienentäisi myös hiilijalanjälkeä.
Se miten suuren osuuden yrityksen koko hiilijalanjäljestä trukkien osuus vie on mahdoton sanoa. Paljon riippuu siitä, paljonko trukkeja on käytössä ja millaista yrityksen toiminta tarkalleen on. Valitettavan harvoin trukit yksinään ovat yrityksen merkittävin hiilijalanjäljen kasvattaja, mutta sieltä pystytään tarvittaessa säästöjä hakemaan. Niin kuin monet tietävät, ei ole olemassa taikatemppua, ja säästöjä täytyy hakea pienistä puroista. Trukit saattavat kuitenkin olla prosessissa yllättävän isossa roolissa, riippuen trukkien kappalemäärästä yrityksessä.
Ilmastonmuutos ja ympäristöarvot ovat tärkeitä syitä keskittyä yrityksen hiilijalanjäljen pienentämiseen, mutta myös viranomaisten asettamat rajat ja määräykset on huomioitava. Myös monet asiakkaat ja kuluttajat edellyttävät yrityksiltä, että ne toimisivat ympäristöystävällisemmin. Yritykset voivat itse laskea oman hiilijalanjälkensä verkosta löytyvien työkalujen ja laskurien avulla.
Litiumioniakulla varustetulla trukilla säästöjä
Litiumioniakulla varustetulla trukilla pystytään todistetusti tekemään merkittäviä taloudellisia säästöjä energiakustannuksissa verrattuna tavalliseen dieseltrukkiin. Siirtyminen sähkötrukkiin on siis hyödyllistä yritykselle, sillä ratkaisu pienentää sekä hiilijalanjälkeä, että myös energiakustannuksia. Muutoksella pystytään hakemaan sellaisia säästöjä niin ympäristön kuin myös kustannusten kannalta, mitä ei ennen oltu yrityksessä välttämättä osattu edes kuvitella mahdollisesti.
Sähkötrukkien kanssa todellisuus on se, että niiden kanssa yritys voi toimia samalla ympäristöystävällisemmin ja myös saavuttaa merkittäviä säästöä.
Vertailu sähkötrukin energiakustannus vs dieselkäyttöinen
Malli |
Energiakustannus € /kk |
Dieselkäyttöinen vastapainotrukki 52-8FDF25 |
348.83 / kk |
Sähkökäyttöinen BT Reflex O RRE160R |
69.5 / kk |
Sähkökäyttöinen lavansiirtovaunu BT Levio P LPE250 |
12.16 € / kk |
Sähkökäyttöinen trukki Toyota Traigo 80 8FBMT25 |
120.08 € / kk |
Tutustu myös: Tarkistuslista trukkien hiilijalanjäljen minimoimiseen