Trukin nostokyvyn oikea mitoitus

7 minuuttia luettavaa

Trukit ovat yksi yleisimmistä työturvallisuusaukkojen aiheuttajista. Trukeilla törmäykset ja monet muut trukkien lisälaitteisiin liittyvät turvallisuusasiat ovatkin yleinen riskien aiheuttaja niin kuljettajaa kuin ympäristöä ajatellen. Yksi tärkeimmistä asioista trukkiturvallisuudessa onkin varmistaa, että trukin lisälaite soveltuu tehtäväänsä, eli että trukin nostokapasiteetti on mitoitettu oikein suhteutettuna sillä liikuteltavaan kokonaiskuormaan.

CTA-banner-ilmoittaudu-trukkiakatemiaan

 

 

 

 

 

 

Nostokyvyssä on otettava huomioon lisälaitteen paino

Käytännössä trukilla ei saa nostaa painavampaa kuormaa, kuin mihin trukki on mitoitettu. Kun trukin nimellisnostokyky on esimerkiksi 3 000 kg, tarkoittaa se, että trukki kykenee nostamaan kyseisen taakan tietyllä painopiste-etäisyydellä kun trukkiin ei ole kiinnitetty lisälaitteita. Trukkiin voidaan tarvittaessa lisätä esimerkiksi asetin- ja sivusiirtolaite, haarukkapihdit, rullapihdit tai kääntölaite. Siinä missä lisälaitteet auttavat erikoistaakkojen käsittelyssä, ovat ne myös ylimääräinen painolasti itsessään. Lisälaitteen paino tuleekin ottaa huomioon trukin kokonaiskapasiteetissa. Joten, jos trukin nostokyky on 3 000 kg ja siihen on kiinnitetty lisälaite, joka painaa 500 kg, saa itse taakka painaa enintään 2 500 kg.

Oikeanlainen mitoitus on todella tärkeää. Jos lisälaitteen painoa ei lasketa mukaan trukin kokonaiskapasiteettiin, voi siitä syntyä vakavia ongelmia. Lisälaite vaikuttaa trukin tasapainoon, jolloin laite voi keikahtaa eteenpäin ja ääritapauksissa jopa kaatua sivuttain. Lisäksi trukin mastolle kohdistuvat rasitukset ovat kovempia, jonka vuoksi esimerkiksi  nostoketjut rasittuvat ja saattavat katketa. Maston ja ketjun vahingoittuminen tarkoittaa ylimääräisiä huoltokustannuksia, mutta myös todella suuria riskejä työntekijöiden ja ympäristön turvallisuudessa.

 

Päivitä trukin tyyppikilpi todellisen nostokyvyn mukaiseksi

Trukin tyyppikivessä on ilmoitettava trukin todellinen nostokyky. Joskus tietoa trukin todellisesta nostokyvystä ei päivitetä, vaikka trukkiin asennetaan jokin lisälaite. Jos lukua ei ole päivitetty, ei trukin kuljettaja voi luotettavasti tarkistaa kuinka painavaa taakkaa hän voi trukilla käsitellä. Jotta onnettomuudet voitaisiin estää, on trukin tyyppikilvessä aina ilmoitettava luku, joka trukilla on mahdollista nostaa siihen asennetun lisältaitteen kera.

Jotta turvallisuusasiat tulisi otettua huomioon ja tyyppikilvet päivitettyä, voi kilven tarkistamisen ottaa osaksi esimerkiksi turvallisuus-auditointia tai työturvallisuuskävelyä. Lisäksi trukeille on hyvä tehdä päivittäinen käyttöönottotarkastus, sekä vähintään kerran vuodessa ammattilaisen toimesta turvallisuustarkastus esimerkiksi huollon yhteydessä.

Vastuu siitä, että trukit on mitoitettu oikein, on loppupeleissä aina yrityksellä itsellään. Mitoituksessa kannattaa hyödyntää trukin myyjän, maahantuojan tai valmistajan asiantuntemusta. Mutta on vastuullista tarkistaa tiedot aina myös itse. Mikäli trukkien lisälaitteita päivitetään, niin ethän unohda päivittää tyyppikilpien tietoja.

 

New call-to-action

 

Lue lisää aiheesta: Trukkikortti, trukkikoulutus ja trukkiturvallisuus »

 

Suositut blogi-artikkelit