Suomessa tuotantoprosesseja on jo vuosia hiottu automaation avulla yhä tehokkaammiksi. Esimerkiksi valmistavassa teollisuudessa ihmiset valvovat prosesseja ja itse valmistus hoituu automatisoidusti.
Tuotantoprosessi on jo viritetty huippuunsa, mutta usein se edelleen yskähtelee. Miksi?
Monissa tapauksissa yskähtelyn taustalla on sisälogistiikka, jota ei ole vielä muunnettu automatisoidun tuotantoprosessin virtaa vastaavaksi. Käytännössä se tarkoittaa, että tuotteen jalostusasteen näkökulmasta oleellinen osa prosessia on automatisoitu, mutta arvokkaimpia resursseja käytetään arvoa lisäämättömiin työvaiheisiin, kuten manuaalisiin siirtoihin. Jos sisälogistiikka toimii edelleen manuaalisesti, kahden erilaisen prosessin saumakohdat saattavat aiheuttavat joko turhaa odottelua tai tavaravirran tarpeetonta töksähtelyä.
Missä automatisoitu tuotanto töksähtää?
Suomi on pullollaan esimerkkejä siitä, miten hienot koneet valmistavat itse tuotteen, mutta kaikki valmistuksessa tarvittavat osat tuodaan koneelle manuaalisesti, tuotteet siirretään pakkaamoon manuaalisesti ja sieltä taas manuaalisesti varastoon. Koneet odottavat osia, kuskit odottavat tuotteita, , käärintäkone lavoja, pakkaamo odottaa pakattavaa ja kuski odottaa pakattua tuotetta. Kaiken odottelun voisi välttää, jos manuaalinen sisälogistiikka hoidettaisiin trukkiautomaatiolla.
Sisälogistiikka on kiinteä osa tuotantoa
Syy sisälogistiikan manuaalisuuteen on usein siinä, että sitä ei olla tunnistettu kiinteäksi osaksi tuotantoa. Totuus on kuitenkin se, että silloin kun tuotannon koneita automatisoidaan, muutos optimoi myös sisälogistiikan automatisointia. Koneiden automatisointi lähtökohtaisesti tasoittaa tavaravirtaa ja tasainen tavaravirta on juuri se, jota automatisoitu sisälogistiikka rakastaa.
Kun prosessi on automatisoitu, se tarkoittaa, että esimerkiksi lavat ovat hyväkuntoisia, kaikille osille on määritelty tarkasti omat paikkansa ja tuotteet on aina samalla tavalla pakattu.
Sisälogistiikka onkin varmasti se seuraava osa prosessia, jonka optimointia kannattaa harkita.
Trukkiautomaatiolla prosessia sujuvaksi
Tuotantoprosessia kannattaa tarkastella kokonaisuutena. Kannattaa miettiä, olisiko sisälogistiikan automatisointi vastaus tavaravirran sujuvoittamiseen.
Kokemus kertoo, että kun sisälogistiikassa sopiva automatisoitu toiminto saadaan sopivaan työhön, kustannus maksaa itsensä takaisin yleensä alle kahdessa vuodessa. Teknisesti sisälogistiikan automatisointi on melko yksinkertaista, tilannetta omassa tuotantoprosessi kannattaa tarkastella avoimin silmin ja miettiä, miten sisälogistiikka kehittäisi tuotantoprosessia yhä paremmaksi.
Automaattitrukkien käyttö lisääntyy sisälogistiikassa. Samaan aikaan automaattitrukit kehittyvät ja uusia malleja tuotetaan asiakkaiden tarpeisiin. Haluatko lukea lisää trukkiautomaatiosta, vihivaunuista ja agv-trukeista? Katso lisätietoa täältä »