Toyota kehittää trukkikaluston kenttähuoltoa tiiviisti asiakkaidensa kanssa. Kokeneet tekijät takaavat laadukkaan työn jatkuvuuden.
Teknologian ja työnteon jatkuva muutos ovat leimanneet John Pajarisen 37-vuotista työuraa Toyotan trukkihuollossa. Muutosten vastapainona on ollut työpaikan pysyvyys ja tyytyväisyys työn vaihtelevuuteen.
Pysyvyyden ja muutoksen rinnakkaiselosta kertoo myös Pajarisen työkalupakki. Sen valikoimassa on rinnakkain 1980-luvun siirtoleukapihdit ja tuliterä testeri.
”Minulla on edelleen käytössä useita niitä työkaluja, jotka sain, kun aloitin trukkien kenttähuollossa vuonna 1988. Laatu kestää aikaa”.
Vanhaa ja uutta osaamista
Työssä opitaan jatkuvasti uusia konemalleja, niiden mekaniikkaa ja ohjelmistoja sekä huollossa tarvittavia taitoja ja välineitä.
Trukkihuolto vaatii monipuolista osaamista. Pitää hallita sähköopin perusteet ja niiden soveltaminen käytäntöön. Vaikka koneiden automatiikka ja itsediagnostiikka on kehittynyt valtavasti, korjaajan on edelleen osattava muun muassa virtapiirien mittaaminen ja löytää, mistä vikakoodin ilmoitus on peräisin.
John Pajarinen ja ensimmäinen Suomeen tuotu Toyota-trukki vuodelta 1969.
Koska Toyotan trukit ovat pitkäikäisiä, tulee huoltoon vielä paljon koneita, joissa on vain vähän elektroniikkaa, eikä lainkaan itsediagnostiikkaa. Näistä trukeista on usein turha etsiä tietokoneelle liitintä, vaan on turvauduttava perinteisiin vianhakumenetelmiin.
Uudet tekniikat kuten automaattitrukit ja litiumioniakut toivat 2010-luvun lopulla uutta opettelua. Ne kehittyvät nopeasti samalla kun perinteiset trukit saavat uusia ominaisuuksia. Niitä opetellessa trukkihuoltajan ammattitaito kehittyy ja työmotivaatio pysyy korkealla.
Kenttähuollossa lähellä asiakasta
Pajarisen työura heijastaa Toyotan trukkitoimintojen kehitystä Suomessa. Hän aloitti Konekeskolla BT-trukkien huoltajana vuonna 1987.
Kun Pajarinen oli tehnyt reilun vuoden toimitushuoltoja ja vikakorjauksia, hän kuuli kenttähuollosta. Liikkuva työ kiinnosti, sillä Pajarinen oli työskennellyt ennen Konekeskoa mm. rekkakuskina ulkomaanliikenteessä.
Kenttähuolto työllisti Pajarista ensin pääkaupunkiseudulla. Reilun vuoden päästä hän siirtyi Lahteen. Sieltä hän vastasi asiakkaiden luona tapahtuvasta trukkihuollosta itärajalle saakka. Suurimpia asiakkaita oli muun muassa Tiimari Lahdessa, Kouvolan Valio, Keskon Lahden ja Lappeenrannan aluevarastot sekä Stora Enson Kaukopään tehtaat Imatralla.
Töitä piisasi, sillä koneita piti huoltaa kaikissa suhdanteissa.
”1990-luvun lama näkyi niin, että työpäivän pituus laski 12 tunnista 8 tuntiin”, Pajarinen muistelee.
Pajarinen on saanut nauttia monipuolisesta ja vaihtelevasta työstä. Hän toimi pitkään kentällä teknisenä asiantuntijana ja trukkikouluttajana. Vaikka työ oli osaksi siistiä sisätyötä, piti Pajarinen tärkeänä sitä, että tuntuma jokapäiväiseen työhön säilyi.
”Kädet halusin pitää rasvassa, sillä vain tekemällä oppii uusia asioita. Kun pidin asentajille kursseja, etsimme koneista yhdessä vikoja ja teimme niihin erilaisia säätöjä.”
Vuosien varrella Pajarinen erikoistui kapeakäytävätrukkeihin ja korkeakeräilijöihin.
”Yhdeksänkymmentäluvun alussa Stora Enson Kaukopään tehtaan kaverit kävivät katsomassa Tiimarilla Lahdessa kapeakäytävätrukkia ja tilasivat oitis samanlaisen. Minä huolsin sitä kollegojen kanssa kaksikymmentä vuotta. Pystytin koneen uutena ja lopussa purin sen romulavalle. Olin sen mukana kehdosta hautaan. Näin on käynyt jo monelle muullekin trukille”
Osaaminen ja verkostot nuoremmille
Kun Toyota Material Handling Finland aloitti vuonna 2007 Vantaan Korsossa, Pajariselle muotoutui jälleen mieluisa työnkuva, osittain asentajana, osittain teknisenä tukena. Tämäkin oli kaikki enimmäkseen kenttätyötä asiakkaiden luona. Pitkäaikaiset asiakkaat olivat tyytyväisiä, että luottomies huolsi edelleen heidän koneitaan. Ja työtoverit tyytyväisiä saamaansa apuun.
Pajarisen työmaata on pääasiassa Etelä-Suomi sekä kapeakäytäväkoneprojektit kautta maan. Vuosien myötä Pajariselle on kertynyt kosolti osaamista, jota hän pyrkii siirtämään ennen eläköitymistään seuraavalle sukupolvelle. Työtovereissa on useita innokkaita nuoria.
”Minulle on kertynyt vuosien saatossa hyvä verkosto, joka helpottaa asioiden hoitamista. Pitää varmistaa, että ns. hiljainenkin tieto siirtyy eteenpäin.”
Lopuksi Pajarinen muistelee pitkää yhteistyötään Stora Enson Kaukopään tehtaan varastopäällikön kanssa.
Kun tehtaan varaosavarastoon toimitettiin kapeakäytäväkone, varastopäällikkö totesi, että Pajarinen haetaan konerikon sattuessa vaikka keskellä yötä helikopterilla korjaamaan sitä. Se olisi paljon halvempaa kuin paperikoneen alasajo.
”Pari päivää ennen joulua varastopäällikkö soitti muistuttaen, ettei kyseessä ollut mikään hyvän joulun toivottelu, vaan että kone on rikki. Kävimme puhelimitse asioita läpi, ja varastopäällikkö kertoi tarkastavansa asioita, jotka pyysin häntä varmistamaan.”
”Varastopäällikkö Härkönen soitti uudelleen ja kertoi, että kone toimii normaalisti. Selvisi että eräs kytkin oli ollut väärässä asennossa. Ei tarvinnut lähteä helikopterilla jouluksi Imatralle.”
