Kuljetusrinki kasvaa kiertotalouden aallonharjalla

10 minuuttia luettavaa

vastapainotrukit , Asiakastarinat

Kuljetusrinki hankki Toyotalta trukin, joka lastaa kaksi miljoonaa kiloa pahvipaaleja kierrätykseen vuosittain.

Helsingin Tattarisuolla Malmin historiallisen lentokentän kupeessa sijaitsee laaja pienteollisuusalue. Kiertotalouden kuljetuksiin ja materiaalien käsittelyyn erikoistunut Kuljetusrinki on yksi alueen suurimmista toimijoista. Sen 40 työntekijää käsittelee tänä vuonna 20 miljoonaa kiloa pääasiassa kaupan, teollisuuden ja rakentamisen tuottamaa jätettä kierrätykseen. Tästä määrästä saadaan muun muassa kaksi miljoonaa kiloa kierrätyskelpoista pahvia.

Toukokuisena aamupäivänä kuljetusringin pihamaalla on vilskettä. Tavaraa tuovia ja sitä noutavia autoja tulee portista solkenaan. Materiaalia tulee erikokoisilla keräilyautoilla. Toyotan trukki lastaa pitkään puoliperävaunuun paalattua pahvia toimitettavaksi Kymenlaakson kartonkitehtaalle uudelleenkäyttöä varten.

Reilu yrittäjähenki

Kuljetusringin menestys on rakennettu vahvan perheyrittäjyyden päälle. Isä aloitti vuonna 1989 mies ja paku -tyylillä toiminimellä keräämällä pahvia ympäri pääkaupunkiseutua ja toimittamalla sitä kartonkiteollisuuteen.

– Aluksi kasvoimme ihan kädestä suuhun. Kaikki tulot laitettiin yrityksen kasvuun, Kuljetusringin kierrätyspalveluista vastaava Sami Aro sanoo.

Laajempi yritystoiminta alkoi vuonna 1996. Sittemmin kasvua on tullut vuosittain, kun asiakas-, työntekijä- ja kuljetuskaluston määrät ovat kasvaneet tasaisesti vuosittain.

Kuljetusrinki vastaanottaa sekalaista materiaalia, josta rakennusjätteen osuus on suurin. Kun kuormalava saapuu, se kipataan suuressa hallissa olevaan kasaan, josta eri materiaaleja aletaan erotella. Samassa lastissa voi olla betonia, metalleja, puuta, kipsiä, pahvia ja muoveja. Erottelu tehdään pääasiassa kahdella kaivinkoneella.

Kaikesta ja kaikista näkee, että yrityksessä vallitsee hyvä ja reilu henki.

– Työntekijöillä on iso vapaus tehdä omia päätöksiä. Porukka viihtyy, vaikka välillä on todella kova kiire. Silloin nipistetään vaikka ruokatunnista. Talvella kun on väljempää voi pitää pidempää taukoa.

Asiakkaat kiittävät

Nopeasti kasvavalla kierrätysalalla pärjääminen on taitolaji. Kuljetusrinki on saavuttanut alati kasvavassa asiakaskunnassaan vahvan aseman. Siitä kertoo asiakastyytyväisyyttä ja asiakkaiden suositteluhalukkuutta mittaava NPS-mittari, joka antaa Kuljetusringille huiman arvosanan 95.

Miten näin korkea luku on mahdollinen?

– Olemme erittäin joustavia. Pystymme mukauttamaan toimintamme asiakkaidemme toiveiden mukaan. Olemme myös saaneet hyvää palautetta nopeasta toiminnasta. Jos asiakas soittaa, että auto pitää saada, kyllä se aina jotenkin järjestyy.

Luottamukselle rakennettu kumppanuus

Kuljetusringin ja Toyotan yhteinen taival alkoi kesällä 2018, kun Kuljetusringin vanha vastapainotrukki alkoi olla käyttöikänsä päässä. Vaikka se vielä toimi, ikä alkoi painaa kovassa käytössä olevaa konetta.

Kuljetusrinki valitsi Toyotan kumppaniksi, koska yhteyshenkilöiden ammattitaito, hyvin laadittu tarjous sekä rivakka palvelu miellyttivät alusta alkaen.

– Toyotan asiantuntijat olivat vakuuttavia ja myyntimiehet poikkeuksellisen rehellisiä. Heihin luotimme heti. Alusta saakka puhuttiin asiaa. Hintakin asettui niihin raameihin, joita olimme ajatelleet, Aro muistellee.

Toyotan asiantuntijatiimi perehtyi kesäloma-aikaan Kuljetusringin tarpeisiin pariinkin kertaan. He tutkivat käyttöpaikan, mihin konetta käytetään ja kuinka paljon. He selvittivät muun muassa, kuinka korkealta paaleja nostetaan ja minne niitä viedään. Tärkeintä oli koko ajan se, että mukana oli konetta käyttävä työntekijä, joka kertoi jokapäiväisestä työstä.

– He tulivat tutustumaan meidän olosuhteisiimme ja keskustelemaan laitosjätkiemme kanssa heidän työstään ja siitä, mitä trukilta vaaditaan. Homma eteni todella hyvällä tahdilla eteenpäin ja valmis ehdotus tuli nopeasti.

Olosuhteisiin tuunattu trukki

Valittu trukki on dieselkäyttöinen kompakti 3500 kiloa nostava trukki, joka pystyy operoimaan ketterästi ahtaissakin paikoissa. Toimintavarmaan ja kustannustehokkaaseen dieselkoneeseen päädyttiin, koska trukki operoi joko ulkona tai hyvin tuulettuvassa isossa hallissa.

Tavallisesta trukista poikkeaa muun muassa ylös käyristyvä pakoputki. Näin pakokaasut eivät nosta pölyisessä hallissa pölyä ilmaan. Isompi erikoisuus ovat koneen puristusvoimaiset pihdit.

– Kun lastaamme rekkaan kolmekin paalia päällekkäin, taakalla on helposti 1500 kiloa painoa. Silloin pitää trukin pihdeissä olla reilusti puristusvoimaa.

Oikeaan malliin päädyttiin kesän 2018 lopulla. Koska kyseessä oli hieman tavallisuudesta poikkeava malli, sillä oli hieman tavallista pidempi toimitusaika.

– Oleellista oli se, että kone tuli juuri silloin, kun olimme sopineet.

Kaikki pelaa

Lopputuloksena tuli sellainen trukki, joka oli sovittu. Pieni säätö paaleja puristaviin pihteihin tarvittiin ja senkin Toyotan asentaja tuli tuunaamaan pika pikaa.

Kokemukset uudesta koneesta ovat hyvät. Kovissa olosuhteissa korostuu hyvä näkyvyys ja se, että uuden koneen tekniikka pelaa moitteetta.

– Kone on hieman korkeampi kuin vanha ja sekin parantaa näkyvyyttä. Oleellista on kuitenkin varmuus ja luottamus siihen, että kone pelittää kaikissa olosuhteissa.

Iso asia on myös se, että koneella on riittävästi tehoa niin, että 1500 kilon paalinippua voi pihtien kärjillä huoletta työntää rekan lavalla eteenpäin.

Hyvä lämmitys on talvikelillä tärkeä asia: koneessa on sekä lohkolämmitin että tavallista tehokkaampi sisätilalämmitin.

– Ikkunat pysyvät kirkkaina kovillakin pakkasilla ilman että lämmityslaitetta tarvitsee huudattaa täysillä. Toisaalta lämpöä piisaa, vaikka trukin ikkunoita pitää hieman auki.

Puolen vuoden käytön jälkeen trukista ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa.

– Ei ole tarvinnut olla huoltoon yhteydessä, vaan kaikki on pelannut odotetusti.

käytetyn-trukin-ostajan-opas

Suositut blogi-artikkelit