Trukkiautomaatio on vielä kilpailuetu – lähitulevaisuudessa se on välttämättömyys

5 minuuttia luettavaa

Automaatio on vahvassa kasvussa koko logistisessa ketjussa. Seuraavan 15 vuoden sisällä Suomen trukkikannasta huomattavan suuri osa on automaattitrukkeja, uusista lähes puolet.

Tulevaisuudessa trukkiautomaatio on nykyistä älykkäämpää ja se toimii yhä paremmin yhteistyössä sekä ihmisten että erilaisten järjestelmien ja prosessin osien kanssa.

Pitkääkin matkaa edetään askel kerrallaan. Näin myös sisälogistiikan automaation uskotaan kehittyvän Suomessa.

Tällä hetkellä automaatio on kilpailuetu, 10 vuoden päästä se on teollisessa tuotannossa ja tehokkaassa logistiikassa itsestäänselvyys. Vielä tällä hetkellä automaationpolkua kannattaa rakentaa vaiheittain. Kaiken ei tarvitse olla kerralla valmista. Mitä paremmat valmiudet, mitä selkeämmät prosessit ja konsepti, sitä parempi lopputulos saadaan aikaan.

Miksi automatisointi kannattaa?

Perinteisesti automaatiolla on haettu kustannustehokkuutta. Suomessa varsinainen arvoa tuottava prosessi on usein jo hyvin hiottu. Itse prosessin automaation lisäämisellä ei enää saavuteta suuria säästöjä tai suuria parannuksia tehokkuuteen ja toimivuuteen.

Kun valmistava prosessi on automatisoitu, on syytä hakea tehokkuutta trukkitoiminnoista. Sisälogistiikan automaatio tuo tehokkuutta ja kustannussäästöjä. Fiksusti suunniteltuna se myös lisää markkinoiden tällä hetkellä vaatimaa joustavuutta, ketteryyttä ja kyvykkyyttä.

Ratkaistavat esteet?

Suurin haaste sisälogistiikan automaation yleistymiseen on kokonaisuuden ymmärtäminen. Automaation kehityspolku on tavallisesti pitkä ja se vaatii järjestelmien ja prosessien ymmärtämistä ja niiden vaiheittaista kehittämistä. Automaatio on nähtävä osana kokonaisuutta, osaoptimoinnilla ei saavuteta parasta lopputulosta.

Miten edetä?

Yksinkertaisimmillaan sisälogistiikan automaatioon siirtyminen etenee niin, että laadukkaasta manuaalisesta prosessista kerätään kokemuksia ja mallinnetaan suunnitelmaa. Suunnitelmien pohjalla saadaan aina myös dataa, jonka perusteella nähdään tavaran liikkeet ja se kuinka paljon tavaraa liikkuu.

Kun trukkiautomaatiota suunnittelee, on hyvä olla mahdollisimman varhain yhteydessä asiantuntijoihin. Näin suunnitelma ja sen jokainen yksityiskohta saadaan hiottua niin, että automaatiosta saadaan suurin hyöty irti. Asiantuntijat osaavat parhaiten ratkaista erilaisten ympäristöjen haasteet ja kertoa miten suunnitelmassa kannattaa edetä ja miten se on fiksua konkretisoida.

Yhä tehokkaampaa ja turvallisempaa

Suomea on pidetty automaation mallimaana ja erityisesti suomalainen valmistava teollisuus on automatisoinut prosessiaan jo pitkään.

Automaattisesta liikenteestä – esimerkiksi tavarankuljetuksesta ja laivoista – on kirjoitettu viime vuosina runsaasti, mutta samaan aikaan sisälogistiikan automaation kehitys on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Sisälogistiikan automaatio on murrosvaiheessa, koska teknologian kehitysaskeleet ovat tasolla, jotka mahdollistavat automaatiolaitteiden älykkään toiminnan. Ensimmäiset automaation sovellukset trukeissa olivat nykystandardien mukaan jopa vaarallisia ja hyvin yksinkertaisia. Suurin muutos on tapahtunut turvallisuuden saralla, mutta myös taustajärjestelmien kehitys on ollut ja on edelleen erittäin nopeaa. Laitteet ovat nyt älykkäämpiä ja kyvykkäämpiä. Tämän kehityksen myötä sisälogistiikan automaatio on tehokkaampaa ja turvallisempaa kuin koskaan ja tämä kehitys jatkuu edelleen.

New call-to-action

Suositut blogi-artikkelit